torstai 13. huhtikuuta 2017

Häämeikki

Häämeikissä tulee huomioida morsiamen aiemmat meikki tottumukset, jottei tule ylimeikkausta. Häämeikki tulee olla vedenkestävä. Nuorelle morsiamelle Naturel-meikki. Meikissä voidaan käyttää korostuksia, muttei varjostuksia. Morsiusparin meikki tulee olla kaunis myös luonnonvalossa.

Aloitin meikin pohjan tekemisellä. Valitsin miekkivoiteeksi vaalean ja hiukan keltaiseen taittuvan sävyn. Käytin meikkivoiteen kanssa punaisen neutralisoijaa poskia meikatessa. Sinisen neutraloijaa levitin silmien alle peittämään tummia silmänalusia. Kiinnitin pohjan kevyesti värittömällä puuterilla. 

Valitsin tumman ruskean sävyn kulmakarvoihin. Korostin kulmakarvojen väriä sekä muotoa.

Halusin silmämeikistä aika neutraalin, koska asiakas ei käytä paljoa värejä meikatessaan. Aloitin vaalealla luun värisellä luomivärillä, jota levitin koko liikkuvalle luomelle sekä kulmaluulle asti. Lähdin tekemään banaanivarjostusta vaalealla roosan sävyisellä luomivärillä hyvin häivyttäen. Syvensin varjostusta tummemmalla roosan sävyisellä luomivärillä. Levitin luomiväriä silmän ulkonurkkaan ja silmävakoon sekä alaluomen ulkonurkkaan myös hyvin häivyttäen.Viimeistelin silmämeikin ohuella mustalla rajauksella sekä ripsivärillä.

Halusin tuoda häämeikkiin mukaan myös kevään trendiä. Valitsin siksi huulipunan sävyksi tavallista tummemman punaisen sävyn. Asiakas tykkää käyttää enemmän tummemman punaisia huulipunia, kuin kirkkaita. Ongelma huulipunan sävyssä on se, että se ei sovellu mustavalkokuviin. Poskipunaksi valitsin hennon roosan punaisen sävyn ja levitin sitä poskiluun päälle.



 

Näytösmeikki

Näytösmeikissä tulee huomioida lavan koko, valaistus, tausta sekä näytöksen teema. 
Pienelle lavalle tehty meikki tulee olla tarkempi ja huolellisempi kuin suurelle lavalle. Samoin värit ovat hennommat. Suurella ja keskisuurella lavalla käytetään korostuksia ja varjostuksia.
Valo syö värejä, joten mitä kirkkaampi valaistus lavalla on sitä voimakkaampi meikin tulee olla.
Mallin ehostus ja meikki tulee erottua väreiltään ja muodoiltaan lavan taustasta.

Aloitin meikin pohjan tekemisellä. Valitsin vaalean ja hiukan keltaiseen taittuvan sävyn voidemaiseen meikkivoiteeseen. Levitin punaisen neutraloijaa punoittaviin kohtiin ja sinisen neutraloijaa silmien alle peittämään hiukan tummia silmänalusia. Käytin voidemaista korostus sekä varjostus värejä. Korostusta levitin nenäsillalle sekä poskiluun yläpuolelle. Varjostusta levitin nenän pieliin sekä poskiluun alle. Kiinnitin pohjan värittömällä puuterilla.

Kulmiin toin enemmän tummaa sävyä sekä muotoa tumman ruskealla värillä.

Aloitin silmämeikin levittämällä luun väristä luomiväriä liikkuvalle luomelle sekä kulmaluulle asti. Hieman kissamaisen banaanivarjostuksen toteutin sinisen sävyisellä luomivärillä. Lähdin tekemään banaanivarjostusta vaalealla sinisen sävyisellä luomivärillä hyvin häivyttäen. Syvensin varjostusta tummemmalla harmaan sinisen sävyisellä luomivärillä. Levitin luomiväriä silmän ulkonurkkaan ja silmävakoon sekä alaluomen ulkonurkkaan myös hyvin häivyttäen. Viimeistelin silmämeikin mustalla ohuella rajauksella sekä ripsivärillä.

Valitsin huulipunaksi kylmän sävyisen punaisen värin. Lisäsin punaisuutta kirkkaan punaisella huulikiillolla. Lopuksi levitin poskipunaa poskiluun päälle. 


 Itsearviointi: Silmämeikki olisi voinut olla vahvempi. Värit olisi saanut näkyä enemmän, koska kyseessä oli näytösmeikki. Huulipuna sopii paremmin pienelle lavalle. Käytin väreissä kylmiä sävyjä, joka sopii näytösmeikkiin ottaen huomioon valaistuksen.

Trendimeikki

Kevään 2017 meikkitrendiin kuuluu se, että meikki näkyy! Glitteri, metallinhohto ja voimakkaat sävyt niin silmissä kuin huulissakin ovat nyt suosiossa.
- Näyttävät, graafiset rajaukset silmissä 
-Glitteri mm. silmissä, poskipäillä
-Tummat huulet 
-Sininen luomiväri 
-Metallinhohde
-Pinkki

Aloitin meikin pohjan tekemisellä. Valitsin meikkivoiteeksi voidemaisen peittävän ja hieman keltaiseen taittuvan sävyn. Käytin punaisen neutraloijaa muutamiin punottaviin kohtiin sekä sinisen neutraloijaa silmien alle peittämään hiukan tummia silmänalusia. Kiinnitin meikkivoiteen sekä peiteaineet värittömällä puuterilla.

Kulmiin valitsin tumman ruskean sävyn ja luomivärin avulla tein muotoa sekä tummuutta kulmiin.

Silmämeikissä halusin tuoda silmiä enemmän esille ja siksi banaanivarjostuksessa on kissamaista muotoa. Asiakkaalle sopi hyvin silmiin sininen luomiväri, joten käytin sitä. Aloitin kuitenkin luun värisellä luomivärillä, jota levitin koko liikkuvalle luomelle sekä kulmaluulle asti. Sen jälkeen levitin aluksi vaaleampaa sinisen sävyistä luomiväriä ja syvensin banaanivarjostusta hiukan tummemmalla luomivärillä levittäen sitä silmän ulkonurkkaan ja silmävakoon sekä alaluomen ulkonurkkaan. Silmien rajauksessa käytin mustaa väriä ja pehmensin rajausta mustalla luomivärillä. Lopuksi laitoin mustaa ripsiväriä.

Huulissa halusin tuoda esiin kevään trendiä eli metallinhohtoisuutta. Valitsin huulipunaksi hopeisen glitterimäisen sävyn. Poskipunaa en laittanut lainkaan.