Luonnollisessa meikissä pohja on kevyt. Kasvot saavat jäädä hiukan kiiltämään, joten puuteria voi laittaa vain kevyesti. Kulmat meikataan luonnolliseksi eikä niistä tehdä vahvoja. Silmämeikissä käytetään luonnollisia värejä mm. luun vaalea, ruskea, beige. Luomivärin muodon tulee olla pyöreämpi, ei kissamaista muotoa. Silmänrajaus on kevyt ja ei liian kova. Poskipunassa sekä huulipunan valinnassa voi käyttää persikkaisen vaaleita sävyjä.
Aloitin meikin pohjan tekemisellä. Valitsin meikkivoiteeksi vaalean ja hiukan keltaiseen taittuvan sävyn. Luonnollisessa meikissä nestemäinen meikkivoide myös käy, mutta koululla niitä oli aika niukasti, joten käytin kiinteää meikkivoidetta. Poskiin laitoin punaisen neutraloijaa ja silmien alle sinisen neutraloijaa peittämään tummia silmänalusia. Pohjan kiinnitin värittömällä puuterilla.
Kulmissa halusin tuoda muotoa paremmin esille, joten levitin ruskean sävyistä luomiväriä kevyesti kulmiin. Lähtökohtaisesti kulmat olivat jo aika tummat ja paksut, joten en lähtenyt enää tummentamaan niitä.
Silmämeikin aloitin levittämällä luun vaaleaa luomiväriä liikkuvalle luomelle sekä kulmaluulle asti. Valitsin persikkaisen sävyn luomiväriksi, joka tukee hyvin luonnollista meikkiä. Levitin aluksi vaaleampaa persikan sävyistä luomiväriä ja syvensin banaanivarjostusta hiukan tummemmalla luomivärillä levittäen sitä silmän ulkonurkkaan ja silmävakoon sekä alaluomen ulkonurkkaan. Häivyttelin luomiväriä, jotta silmämeikki näyttäisi luonnolliselta. Sen jälkeen tein kevyen rajauksen tumman ruskealla sävyllä, jota pehmensin vielä ruskean sävyisellä luomivärillä. Lopuksi laitoin mustaa ripsiväriä kevyesti.
Huulipunaksi sekä poskipunaksi valitsin aika neutraalin ja luonnollisen punaisen sävyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti